Matkassa mukana: Jasmiina ja Jaakko Laakso, Sanna ja Lauri Leinonen

Jutunpätkät ovat tyttärien; Jasmiinan ja Sannan tekemiä, kuvatekstit Laurin

Sunnuntai 3.8.2003 

Viking Line Rosella saapui hiljaiseen satamaan melko pian tulomme jälkeen,

mutta lastausta saimme odotella n. puoli tuntia tai enemmän.

Meidän lisäksemme moottoripyörillä oli tullut eräs hollantilainen

ja jokin suomalainen motoristikerho (kai).

Kun moottoripyörät olivat vihdoin tukevasti kiinni autokannella, lähdimme katsastamaan hyttimme.

Loppuillalla kävimme Tax Freessä ja iltapalalla. Sitten nukkumaan.

Maanantai 4.8.2003 

Lähdimme seitsemältä Kapelskäristä ja reitti kulki seuraavasti:

Norrtälje, Uppsala, Västerås, Örebro, Karlstad ja Arvika.

Olimme Ruotsin ja Norjan rajalla kuuden aikoihin (ruotsin aikaa).

Rajalle oli pystytetty komea, suunnilleen kymmenen metriä korkea Peikko kuningas.

Se oli sisältään styroksia ja pinnalle oli levitetty parin sentin paksuinen sementtikerros.

Morokulien

Ruotsin ja Norjan valtioiden raja kulkee kuvan keskellä viivaa pitkin:

Rakennuksessa on molempien maiden matkailuneuvonnan tilat:

Tässä kiehautetaan kahvit ja tytöt vetävät nimmarit pöytään !

Maisemat muuttuivat heti rajan toisella puolella. Seutu oli ylevää ja kaunista.

Korkeiden mäkien rinteillä kasvoi paljon eri puu- ja pensaslajeja. Peltoja oli hehtaareittain

ja taloja vieläkin enemmän. Ajoimme ja ajoimme ihastellen maisemia ja etsien leirintäaluetta

jossa yöpyä. Pikku etsimisen jälkeen semmoinen löytyikin – rautatien vierestä ennen Lillehammeria.

Pystytimme nopeasti teltat ja vaihdoimme vaatetusta raskaista moottoripyörä-asuista

kevyempiin vermeisiin. Minä ja Jassu (Jasmiina) päätimme mennä hieman pulikoimaan.

Koetimme vettä joka oli jäätävää, mutta hulluina suomalaisina menimme kuitenkin veteen.

Juoksimme sinne suoraan, sillä jos olisimme pikkuhiljaa edenneet rannassa, olisimme olleet siellä vielä yölläkin. Hyppäsimme pari kertaa hauskasta laiturista joka kellui veden päällä tynnyrien avulla.

Se oli kiinnitetty pohjaan varmaankin jonkinlaisella vaijerilla, emme ottaneet siitä selvää.

Jaskakin uskaltautui, vaikka hänellä oli jo valmiiksi flunssa.

Emme olleet vedessä puoltakaan tuntia, kun jo tulimme pois.

Söimme kuumat kupit ja joimme lämmintä kaakaota. Mukit pesimme järvessä.

Ilta saapui ja pesimme hampaat vessassa jossa oli oikein hehkeät kirkkaan oranssit ovet.

Minä ja Jassu nukuimme toisessa teltassa, isä ja Jaska toisessa.

Tiistai 5.8.2003

Heräsimme seitsemältä paikallista aikaa.

Sitten koottiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin liikkeelle.

Maisemat muuttuivat entisestään pohjoiseen päin mentäessä:

vaaroista tuli vuoria joiden rinteillä komeat vesiputoukset laskivat.

Kuvia tuli räpsittyä kuin japanilaiset konsanaan! 

Suuntasimme kohti Trollstigeniä. Ajelimme moottoripyörillä vuorta ylös pitkin serpentiiniteitä.

 Pysähdyimme aina välillä tien viereen katselemaan alaspäin, suuretkin linja-autot

näyttivät  aivan lapsen leikkikaluilta ja ihmisiä hädin tuskin erotti.

Ylhäällä huipulla kaikki alapuolella vasta pientä olikin!

Ostelimme vähän tuliaisia kotipuoleen ja hieman itsellekin turistikaupoista.

Teimme Sannan kanssa kiviasetelmat muistoksi, samaa olivat ajatelleet tuhannet muut,

sillä kiviasetelmia oli sairaasti! Söimme hieman eväitä ja

jatkoimme matkaa Geirangerin kautta kohti Dalsnibbaa.

Trollstigvägen eli peikkotie:

Ei muuta kuin tuosta vaan ylös:

Liikennemerkki varoittaa peikoista !?!

Puolimatkassa:

Ylhäällä:

Kaikkea ei meinaa millään saada samaan kuvaan.

Kaikenlaista tilbehööriä oli kaupan !

Geiranger, varsinainen turistipyydys:

Jylhää seutua, kuva otettu tienvarren pysähdyspaikalta:

Dalsnippa: Geiranger on tuolla vuonon pohjukassa.

Dalsnippan huippu oli 1500m merenpinnan yläpuolella! Siellä ylhäällä oli aika kylmä ilma,

mutta onneksi moottoripyörävarusteet olivat lämpimät. Yritimme tähystellä suurella kiikarilla maisemia,

mutta kiikarin pahus nielaisi meiltä 10 kruunua näyttämättä meille yhtään mitään!

Eikä ollut ketään kelle valittaa… Olimme aikamme ja katselimme maisemia,

kunnes aloimme laskeutua mutkikasta tietä alas. Matkan varrella oli 3 pitkää tunnelia

ja lehmiä jotka laidunsivat tien poskessa. Löysimme mukavan leirintäalueen

(tällä kertaa rautatietä ei näkynyt missään). Leirintäalueella oli hauska pörröinen turvikas,

joka meinasi syödä meidät! Siellä oli myös suuri trampoliini jossa minä ja Sanna

hyppelimme pitkälle yöhön. Lopulta väsyimme ja menimme nukkumaan.

Vuonojen yli kuljettiin lautoilla, koska siltojen teko olisi aika hankalaa syvien vuonojen yli.

Toinen leiripaikka:

 Keskiviikko 6.8.2003

Seuraavana aamuna muiden vielä nukkuessa:

Kävin aamukävelyllä rinteessä:

Norjassa yleisin lammasrotu on Rygja, tässä on emolammas (uuhi) kolmen karitsansa kanssa.

Lähdimme matkaan joskus yhdeksän jälkeen. Ajoimme pitkin mutkaisia serpentiiniteitä

ylös Briksdalsbreeniin katsomaan ikijäätä. Kun lähestyimme Briksdalsbreeniä,

näimme kylttejä joissa käskettiin hidastamaan vauhtia. Tekstin vieressä oli kuva hevoskieseistä,

joita näimme ainakin yhdeksän. Kiesejä vetivät Norjan vuonohevoset.

Kärryillä kuskattiin turisteja ylös katsomaan tuota ihmeellistä jäätä. Koko paikka kuhisi

japanilaisia sun muita turisteja jotka pitivät kovaa mekkalaa. Kysyimme heti oliko yhtään

kärryjä vapaana, olimme onnekkaita sillä niitä oli enää vain yksi vapaana!

Mutta niihin mahtui vain kolme ihmistä kerralla, kaksi eteen, yksi taakse.

Lauri suostui kävelemään ensimmäisenä.

Oldedalen skysslag

Kello yksitoista lähdimme, minä ja Jassu edessä, Jaska takana.

Meidän hevosemme nimi oli Mattias ja tyttö joka sitä ohjasi, oli Lin.

Ylhäällä näkyi jo vaalean sinertävää jäätikköä. Yhdessä kohdassa sula vesi joka jäätiköltä laski,

putosi komeana putouksena alas. Silta meni aivan putouksen vierestä ja kastuimme.

Japanilaiset ajattelevat kaikkea: suurimmalla osalla heistä oli sateenvarjot mukanaan

joten he säästyivät kastumiselta. Lauri ja Jaska vaihtoivat paikkaa.

Kieseillä emme päässeet ylös saakka, vaan loppumatka oli käveltävä apostolinkyydillä

jos mieli nähdä jäätä läheltä. Joten ei kun patikoimaan. Hevoset lähtisivät 45min kuluttua.

Reitti ei ollut mikään siisti asfalttikatu, vaan kivinen ja kuoppainen, petollisiin puunjuuriin

kaatui helposti ja kivenmurikat saattoivat liikkua jalan alla. Vieressä virtasi vuolas joki.

Kun pääsimme perille, oli näkymä todella hieno, sellaista näkee vain luontodokumenteissa

tai käymällä itse Briksdalsbreenissa. Jotkut olivat lähteneet oppaan kanssa kiipeilemään jäätikölle.

Minä ja Jassu kaavimme 5000 vuotta vanhaa jäätä tyhjään fantapulloon.

Kaikki aika kuluikin siinä, sillä jää oli kovaa ja sitä oli hakattava kiven kanssa rikki.

Pullo tuli puolilleen, mutta kun se myöhemmin suli, pullo ei ollut edes puolillaan.

Sormemme olivat aivan jäässä kun Lauri tuli ja sanoi että oli 10 min aikaa ehtiä hevoskärryille.

Melkein juoksimme alas hevosten luo. Onneksi Lin ja Mattias eivät olleet jättäneet meitä

vaan odottivat meitä kiltisti. Jaska halusi kävellä loppumatkan ihan alas asti.

 Mattias ja Lin tekevät jäätikölle 3 keikkaa päivässä.

   Lähdimme ja ajoimme jonkin matkaan eteenpäin moottoripyörillä,

poikkesimme yhteen kylään syömään ensimmäiset paikalliset lämminruoat.

 Emme tienneet mitä olimme tilanneet, mutta se nyt oli sivuseikka.

Pian saimme sen kuitenkin tietää: jokainen sai 2 hervotonta perunaa,

 kolme nyrkin kokoista lihapullaa, jauhoista hernekeittoa ja keitettyjä porkkana siivuja.

Mukana tuli myös pieni rasiallinen puolukkahilloa. Ruoka oli hyvää ja täyttävää.

Samainen jäätikkö näkyi myös ihan tien vieressä myöhemmin

Paikallinen hieholauma oli myös paikalla:

Täällä ei päästy kosketusetäisyydelle jäähän.

Kun olimme syöneet itsemme täyteen. Jatkoimme matkaa. 

Nousimme Snövägeniin, karulle seudulle jossa ei ollut puita tai pensaita,

mutta sammaletta, kiviä ja lampaita kyllä riitti. Paikka paikoin oli sulamatonta lunta.

Alkoi tihuttaa vettä ja ilmasto oli hieman sumuinen – tai sitten olimme pilvessä, en ole varma.

Kun aloimme laskeutua alas, oli pidettävä suuta auki, laulettava tai höpötettävä tai muuten

vaan pidettävä suu auki jotteivät korvat mene lukkoon. Sade yltyi ja laantui koko ajan ja aloimme

metsästää leirintäaluetta. Pian niitä alkoi näkyä. Kaikkialla tuntui olevan täyttä, ennenkuin

löysimme yhden jossa oli yksi ainut neljän hengen mökki jäljellä. Totta kai otimme sen heti

ja asetuimme taloksi. Lauri ja Jaska suunnittelivat reittiä ja minä ja Jassu –

noh, me ei mitään mainitsemisen arvoista tehty…

Lauri ja Jaska päättivät jättää Bergenin väliin ja lähteä vain kotiin päin

Kaupangerin kirkko, Norjan vanhin puukirkko, rakennettu 1200-luvulla

 Lærdalsøyrin kylästä alkaa Snøvägen, joka ylittää tunturit päätyäkseen Aurlandsvangenin kylään.

Saman matkan pääsisi nopeammin tunnelia pitkin, nimittäin tien korvaa maailman pisin tunneli, 25 km.

Mutta tunneleissa maisemat ovat aika yksitoikkoiset, joten mentiin "mäen" yli tietysti maisemareittiä pitkin.

Koska saimme vähän vettä niskaan, valitsimme tällä kertaa mökkimajoituksen:

Torstai 7.8.2003 

Lähdimme liikkeelle n. 10.00. Ajeltiin pitkin serpentiiniteitä ylös ja alas maisemia katsellen.

Vettä ja vuoria oli joka puolella. Sannalla oli aamusta asti ollut paha olo ja kiemuraiset

serpentiinitiet vain pahensivat asiaa. Lopulta Sanna oksensi.

Hän ehti riisua kypärän pois joten kypärä säästyi hajuhaitoilta.

   Maisematiellä nähtiin myös hieman jäätikköä joka aina välillä pilkahteli pilvien välistä.

Myöhemmin Sanna oksensi uudestaan, muttei ehtinyt riisua kypäräänsä. : (

   Menimme lautalla vuonon yli ja ajelimme taas tunneleissa.

Eilen näimme muuten 800 vuotta vanhan kirkon!

Kirkon vieressä oli iso kanto jonka laskin olevan 128 vuotta vanha!

Löysimme telttapaikan Oslon eteläpuolelta Velviikistä.

Söimme kiisseliä ja soittelimme kotio.

Perjantai 8.8.2003

Viimeinen tilaisuus käyttää Norjan kruunuja:

Lähdimme erittäin aikaisin aamulla ja herätimme varmaan puolet leirintä-alueella yöpyvistä ihmisistä.

Oloni oli jo aivan normaali, enkä laatoittanut koko Norjaa (aika hyvin).

Oksennukset olivat luultavasti jonkun pöpön aiheuttamia, tai sitten se johtui jostain

sikäläisestä ruoasta jota en sietänyt. Mutta jätetään yrjö –hommat…

Matka meni hujauksessa ja yhtäkkiä olimmekin jo Tukholmassa.

Saimme odottaa Silja Linea sairaan kauan jonka aikana minä ja Jassu vähän sekoilimme…

Ehkä nämä kuvat jo kertovat jotain:

Sisällä laivassa kävimme syömässä seisovassa pöydässä kunnon aterian ja hiukan ostoksilla.

Kävimme katsastamassa Dance Palacessa jonkin ihme shown, jossa matkittiin euroviisuja.

Emme kyllä nähneet sitä kokonaan, vain hieman loppua. Ruotsilla lauloi joku korsettipukuinen vamppi,

suomen laulajaa me emme nähneetkään. Tuskin se ruotsia huonompi oli.

Ei me siellä oikein paljon mitään hommailtu, hyttiin vaan ja pehkuihin.

Kotona taas:

Aina on tilaa yhdelle laatikolle tuomisia: