|

Vaalikone =
Vallankaappaus =
coup dèat

4 yhtiötä (Diebold, ES & S, Hart ja Sequoia)
"laskevat" vaaleissa annetut äänet salassa tarkkailijoilta.
Sähköinen äänestys vastatuulessa
Yhdysvalloissa
- ma 30.7.2007 klo 18:06
Kalifornian osavaltion teettämä tutkimus on
surullista kuultavaa sähköisen äänestyksen kannattajille.
Perjantaina julkaistun tutkimuksen mukaan jokaisen testatun
äänestysjärjestelmän suojaukset on mahdollista ohittaa.
"Turvallisuusryhmät kykenivät ohittamaan
fyysisen suojauksen ja ohjelmistosuojauksen jokaisessa testatussa
laitteistossa", kertoi osavaltion ministeri Debra Bowen.
Bowen päättää ensi perjantaihin mennessä
minkälaista äänestysjärjestelmää vuoden 2008 presidentinvaalien
esivaaleissa käytetään Kaliforniassa. Ministeri ei osannut arvioida
tuloksien vaikutuksia päätökseen ennen perinpohjaista syventymistä.
Yhdysvalloissa
demokratiaa ei enää ole, vaalikoneita voidaan ohjelmistollisesti peukaloida ja
tulos on se mitä "illuminati" tai vapaamuurarit tai salaseurat haluavat. bush on
saanut molemmissa presidentinvaaleissa selvästi vähemmän ääniä kuin vastustaja,
mutta microsoftin ohjelmistolla ja diebold äänestyskoneella tulos on käännetty
päinvastaiseksi !
Tässä
todistevideo; Hacking Democracy Kannattaa katsoa, totuus
on karmea ! Filmissä suomalainen it-asiantuntija Harri Hursti näyttää miten
amerikkalaisten käyttämä äänestyskone saadaan näyttämään haluttua tulos jälkiä
jättämättä. Harrin osuus alkaa tunnin kohdalla.
(Harri Hursti tuli tunnetuksi median tehdessä
hänestä yhden ensimmäisistä ATK-alan "teinineroista" 1980-luvun alkupuolella.
Hän teki jo 16-vuotiaana täysiä työpäiviä tietokoneiden parissa koulun ohella.
1990-luvun lopulla Hursti toimi Eunet Finland Oy:n toimitusjohtajana ja sen
jälkeen amerikkalaisen KPNQwestin varatoimitusjohtajana. Vuosina 2001-2005 hän
toimi espoolaisen ROMmon Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Vuonna 2005 Hursti todisti julkaisemassaan raportissa Yhdysvaltain vaaleissa
käytettävässä äänestysjärjestelmässä olevan vakavia tietoturvaongelmia. Lisäksi
hän esiintyi dokumentissa Hacking Democracy tietokoneasiantuntijana etsien
tietoturvaongelmia äänestyskoneista)
http://video.google.com/videoplay?docid=-365586126885215066&q=hacking+democracy&total=59&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=0
Ellei linkki
toimi; Hae google video sivuilta
hakusanalla hacking democracy

Asiantuntijat
kauhistelevat Harri Hurstin löytämiä äänestysaukkoja
Jaakko Kuivalainen Julkaistu 15.05.2006 kello: 10:45

|
 |
| |
Hurstin
raportti esittelee äänestyspäätteen sisuksia. |

|
It-asiantuntija
Harri Hursti julkaisi BlackBoxVoting-järjestön kanssa viime
viikolla raporttinsa Dieboldin äänestysjärjestelmän
haavoittuvuuksista. Yhdysvaltalaiset tutkijat ja asiantuntijat
pitävät aukkoja vakavimpina, mitä sähköisen äänestyksen
järjestelmistä on ikinä löydetty. Pennsylvaniassa on jo määrätty
äänetyspäätteet päivitettäviksi.
Hurstin raportti käsittelee tietoturvaongelmia Dieboldin
kosketusnäytöillä varustetuissa TSx- ja TS6-äänestyspäätteissä,
jotka ovat yleisesti käytössä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Julkaisu ajoittui keskelle Yhdysvaltain osavaltioiden
esivaalikautta.
Vakavin aukoista antaa hyökkääjälle mahdollisuuden asentaa
haittaohjelman äänestyspäätteeseen käytännössä jälkiä
jättämättä, jos hyökkääjällä on fyysinen pääsy laitteen luo,
raportissa todetaan.
Hurstin mukaan ohjelman voi ujuttaa laitteeseen jopa vuosia
ennen sen aktivoitumista. Päätteeseen ladattu haittaohjelma
voisi vääristää äänestystuloksia.
- Julkisesti saatavilla olevan dokumentaation, lähdekoodin
palasten ja testauksen perusteella näyttää, että järjestelmään
on useita takaovia, joita turvallisuuden näkökulmasta ei voi
hyväksyä.
Aiemmat löydöt kalpenevat
Princetonin yliopiston professori Ed Felten ja Johns
Hopkinsin yliopiston professori Aviel Rubin analysoivat
Hurstin löytöjä
Freedom-to-Tinker-blogissa.
- Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Dieboldilla on vakavia
tietoturvaongelmia - tämä tosin vaikuttaa pahimmalta niistä
kaikista, tutkijat kirjottavat.
Aviel Rubin on analysoinut Dieboldin äänestyspäätteiden
lähdekoodia ja julkaisi vuonna 2003 ensimmäisenä tietoja
lähdekoodista löytyneistä tietoturva-aukoista.
- Tämä saa meidän löytämämme aukot näyttämään triviaaleilta, hän
kommentoi SecurityFocus-verkkolehdelle.
Pennsylvania määräsi päivityksen
New York Timesin haastattelema tietotekniikan professori
Michael I. Shamos Carnegie Mellonin yliopistosta arvioi
myös, että haavoittuvuus on vakavin, mitä äänestysjärjestelmistä
on koskaan löydetty.
Shamos toimii Pennsylvanian osavaltion esivaaleissa.
Äänestyspäivä on huomenna tiistaina. Vaaleissa käytetään
Dieboldin haavoittuvia päätteitä, joita on käytössä myös useissa
muissa esivaaleissa Yhdysvalloissa tulevina viikkoina.
SecuryFocus kertoo Pennsylvanian vaaliviranomaiset lähettäneen
viime viikolla Hurstin raportin vuoksi vaalivirkailijoille
varoituksen ja toimintaohjeet. Määräyksen mukaan
äänestyspäätteiden ohjelmisto pitää päivittää ja sen jälkeen
päätteet siirtää lukkojen taakse säilöön vaalipäivään asti.
Päivittäminen ei välttämättä auta
Feltenin ja Rubinin toteavat, että järjestelmän joutumista
hyökkääjän hallintaan olisi erittäin vaikea havaita, koska
hyökkääjä voi väärentää myös ohjelmistopäivitysten asennuksen
onnistumisesta kertovia järjestelmäviestejä.
- Tällä hetkellä ei ole mahdollista selvittää kaikkia tapoja,
joilla järjestelmä voi olla haavoittuva, ja täman suuruusluokan
ongelman löytyminen keskellä esivaalikautta on skenaario, jota
me olemme koko ajan pelänneet.
- Uskomme, että vaaliviranomaisten ja hallituksen olisi syytä
vakavasti harkita, pitäisikö kaupallisiin tuotteisiin perustuvaa
laitteistoa ja käyttöjärjestelmää ylipäätään käyttää vaaleissa,
Rubin ja Felten kirjoittavat.
Dieboldin äänestyspäätteissä on käytössä muokattu Windows CE
-käyttöjärjestelmä.
Yksityiskohtia vain viranomaisille
Hursti ja sähköiseen äänestämiseen kriittisesti suhtautuva
BlackBoxVoting-järjestö jakoivat tutkijoille ja viranomaisille
täydellisen version raportista ja julkaisivat järjestön
nettisivuilla karsitun version.
Hursti on luvannut lisätietoja päätteiden haavoittuvuuksista
tämän päivän aikana.
Harri Hursti toimi 90-luvun lopulla internet-operaattori Eunet
Finland Oy:n toimitusjohtajana ennen yhtiön myyntiä KPNQwestille.
Hursti on myös F-Securen vuonna 2005 ostaman
Rommon-tietoturvayhtiön perustajia ja toimi aiemmin yhtiön
hallituksen puheenjohtajana.
|
2000
bush valittiin republikaanina
Yhdysvaltain presidentiksi epäselviä piirteitä saaneessa vuoden
2000 presidentinvaaleissa. Ääniä jouduttiin laskemaan uudelleen
mm. Floridan osavaltiossa useampaan otteeseen. Lopulta
vaalituloksen vahvisti Yhdysvaltain korkein oikeus. Bush voitti
vaaleissa demokraattien Al Goren,
vaikka sai tätä vähemmän ääniä (Bush 47,9% ja Gore 48,4%).
Yhdysvaltain vaalilainsäädännön mukaan tämä on mahdollista,
koska presidentin valitsijamiehet valitaan kustakin osavaltiosta
erikseen.
Vaa'ankieliasemassa olleen Floridan ääntenlaskussa oli
skandaalin aineksia ja lopulta vasta korkein oikeus ratkaisi
tilanteen Bushin hyväksi. Monet mustat kongressiedustajat
vastustivat päätöstä väittäen, että vaalituloksessa heijastui
maan korkeimman oikeuden eikä kansan tahto. Hieman hämärämmälle
jäänyt tieto on, että korkeimman oikeuden jäsenistä osa oli
Bushin tuttuja ja tukijoita (wikipedia).

Tuhansia "mustia" ei päästetty
äänestämään tai äänet hylättiin koska heillä väitettiin olevan
rikollista taustaa ja kun he luultavasti olisivat äänestäneet
demokraatti Gorea. Valkoiset rikolliset saivat äänestää. Tiedot
löytyvät äänestysluetteloista.

Florida maksoi 4 mil.. dollari
firmalle nimeltään ChoicePoint, joka huolehti
äänestysluetteloista ja ohjeisti ketkä saivat äänestää ja ketkä
eivät. Sattumalta bushin kampanjapäällikkö vastasi myös Floridan
ääntenlaskennasta !!! Florida oli ainoa osavaltio, jossa yksityinen firma
huolehti äänestystietokannasta ja reiluun ylihintaan ! Linkki wikipediaan;
http://en.wikipedia.org/wiki/ChoicePoint (tätä sivua ei ole
suomennettu) Eli vaalitulos oli käytännössä selvillä jo
sopimusta tehtäessä ennen vaaleja !
kuvassa Stalin; tärkeintä ei ole äänestys,
vaan se kuka äänet laskee !
Ajatelkaa, yksityinen firma huolehti
äänestysluetteloista. Sama kuin Suomessa Sonera, Elisa, Dna tai
Nokia
laatisi äänioikeusluettelot ja päättäisi kuka saa äänestää ja
kuka ei ! Systeemihän on demokratian irvikuva !!!
Sattumalta Floridan kuvernöörinä oli
georgen pikkuveli jeb bush, joka junaili lopputuloksen bushin
rikollisuvun voitoksi. Muistatko tämän äänestysfarssin !

Edustajainhuoneen (House of
Representatives) ja Senaatin yhteisistunnosta, jossa
vahvistettiin bushin valinta tuli myös farssi. Jos joku
edustajainhuoneen jäsen esittää vastalauseen vaalituloksen
johdosta, hän tarvitsee tuekseen yhden senaattorin
allekirjoituksen. Kukaan vähemmistöjen edustaja ei saanut
tuekseen yhtäkään senaattoria. Vähemmistöjen edustajat vetosivat vääristeltyyn
vaalitulokseen, rikolliseen menettelyyn vaalitoimituksessa ja
ääntenlaskennassa puheissaan, mutta ilmeisesti kaikki
senaattorit olivat valkoisia.
Virkaanastujaisissa bushin limusiinia
heiteltiin kananmunilla ja kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat
mieltään eikä bush voinut kävellä riemusaatossa valkoiseen
taloon.
Eli kansan taholta vihattu mies alusta
asti.
Vanha sanonta; Money talks,
bullshit walks
2004
Ennenvanhaan toimivat "yksinäiset pyssymiehet"
sekä sattui
"lentokoneiden putoamisia" mutta 2000-luvulla on atk apuna.
Amerikkalaisten käyttämät "äänestyskoneet" ovat helposti
ohjelmoitavissa näyttämään väärä äänestystulos ilman että siitä
jää merkintää koneeseen.
Tässä linkki, jossa videonpätkä:
http://www.californiaconnected.org/newsroom/archives/237
näyttää miten helposti äänestyskone saadaan tekemään ihan mitä
vaan !
Ja toinen:
http://video.google.com/videoplay?docid=-365586126885215066&q=hacking+democracy&total=59&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=0

Katso
filmi busheista; BBC Three -
bush family fortunes, investigation by BBD and Greg Palast
http://video.google.com/videoplay?docid=-8187301869971500776&q=bush+family+fortunes%2C+investigation+Greg+Palast
Täältäkin löytyy muutama;
http://www.thedossier.ukonline.co.uk/video_elitesecretsocieties.htm


Vuoden 2004 vaalivoiton aitoutta
epäillään, äänestyskoneisiin ei oikein luoteta !

Konkurssiin mennyt Enron oli
bushien avokätinen tukija, katso WTC 7
Seuraavassa kevyempi
raportti siitä miten elektroninen äänestyskone toimii
Floridassa (15 Mt, avautuu Quick time playerillä).

Tässä linkki jossa voit itse kokeilla
äänestyskonedemoa;
http://www.diebold.com/dieboldes/demos.asp
klikkaa sivulla: AccuVote TSX™

Yksinäisten pyssymiesten
uhriksi joutuneet:


Lentokoneiden putoamisissa kuolleet
sopivasti vaalien alla:
-
senaattori Paul Wellstone
-
Governor Mel Carnahan, died in a plane
crash in October 2000 while campaigning against Senator
Ashcroft
-
1972 plane crash of Representatives
Nick Begich and Hale Boggs


|