|

Roistovaltiot !
Mitä ne ovat ?
No bushin mielestä ne on niitä maita, jotka eivät halua alistua
suurena saatanana pitämänsä yhdysvaltojen ohjailtaviksi.
Siis esim. valtiot, joissa ei ole keskuspankkia:
- Iran
- Kuuba
- Libya
- Pohjois-korea
- Sudan
Lisäksi tietysti Irak
Yhdysvaltojen määritelmä roistovaltiosta:
-
- Kohtelevat raa'asti kansalaisiaan ja
tuhlaavat luonnonvarojaan hallitsijoidensa henkilökohtaiseksi eduksi;
- eivät piittaa kansainvälisestä laista,
uhkaavat naapureitaan ja rikkovat tunteettomasti solmimiaan
kansainvälisiä sopimuksia;
- pyrkivät hankkimaan joukkotuhoaseita ja
muuta kehittynyttä aseistusta uhaksi tai saavuttaakseen hyökkäyksellä
hallitustensa aggressiiviset päämäärät;
- tukevat kansainvälistä terrorismia ympäri
maailmaa
- hylkäävät perusihmisoikeudet ja vihaavat
yhdysvaltoja ja kaikkea mitä se edustaa.
Eräät kriitikot, mm. Noam Chomsky, ovat ironisesti
huomauttaneet, että Yhdysvallat itse täyttää sanotut roistovaltion kriteerit:
- joukkotuhoaseiden kehittelemisen
(Yhdysvallat on kehittänyt ydinaseet),
- terroristien tukemisen (Yhdysvallat on
tukenut monia sen itse terroristeina pitämiä joukkoja, muun muassa
Afganistanin Talebaneja
1980-luvulla),
- ihmisoikeusloukkaukset (Yhdysvalloissa on
käytössä kuolemantuomio ja se pitää ilman julkilausuttua syytettä vankeja
Guantanamo Bayssa) ja
- kansainvälisten sopimusten noudattamatta
jättämisen (Yhdysvallat ei noudattanut YK:n peruskirjaa kun se hyökkäsi
Irakiin, eikä se myönnä Afganistanin sotavangeille Geneven sopimusten
mukaista suojaa).
|