Tanska III

Kotisivu
Vuosi 2000
Vuosi 2002
Vuosi 2003
Vuosi 2004
Vuosi 2005
Vuosi 2006
Vuosi 2007
Vuosi 2008
Vuosi 2009
Vuosi 2010
Vuosi 2011
Vuosi 2012
Vuosi 2013

Trondheim - Bergen Kotimaa 2005 Tanska III

Seuraavaksi on juttu, joka on julkaistu Lammas-ja vuohilehdessä n:0 1/2006

Osa kuvista on tosi huonolaatuisia, koska ne on "siepattu videofilmiltä", joka on kuvattu "vauhdissa" pyörän selästä.

Lauri Leinonen, Loimaa 

Operaatio Tanskan Texel 2004 - 2005

Hankintamatka 4.- 9.8.2005

Naantalista laivalla Kapellskäriin 

Reissuun lähtö Hannu pojan (10 v.) kanssa moottoripyörällä on aamulaivalla Naantalista. Laiva lähtee torstai-aamuna kello 9.30 ja tällä kertaa käytetään Finnlines varustamon FinnLink laivoja. Nämä laivat ovat vain rahtiliikenteen käyttöön, kansimatkustajia ei ole. Suurin osa matkustajista on rekkamiehiä. FinnLink on nopein yhteys laivalla Suomen ja Ruotsin välillä, aikaa kuluu n.8 tuntia. Lipun hintaan sisältyy ajoneuvo, hytti ja 2 ruokailua seisovasta pöydästä. Yöelämää, taxfreemyymälää, karaokea tai muutakaan viihdykettä ei ole, mutta se ei haittaa kun lipun hinta on erittäin kilpailukykyinen.

Kapellskäristä Göteborgiin 

Laiva on satamassa paikallista aikaa 16.30 ja matkailu avartaa edelleen, joten tällä kertaa mennään Göteborgin kautta tanskaan. Göteborgiin on matkaa lähes 600 km, josta nyt illalla ajetaan 400-500 km ja huomenaamulla loput. Ensin täytyy ajaa E18-tietä Tukholman kautta Västeråsiin ja Örebron jälkeen vaihdetaan tieksi E20. Mariestad on seuraava suurempi kylä, siinä Ruotsin suurimman järven (Vänern) rannalla. Iltayhdeksän jälkeen, kun on tultu 450 km Kapellskäristä, majapaikka löytyy Skaran jälkeen. Vuokrataan pieni ”mökki” leirintäalueelta, joka on ison kartanon takapihalla.

Perjantai-aamuna jatketaan perille Göteborgiin ja ajetaan kaupungin läpi satamaan, josta sitten jatketaan matkaa laivalla. Stena Line on laivayhtiö tällä kertaa ja sillä mennään Tanskan puolelle Frederikshavniin. Lippuja en ole etukäteen varaillut, mutta aina on tilaa yhdelle moottoripyörälle. Kaikenmaalaisia turisteja on paljon liikkeellä ja auton kanssa oltaisiin jääty ehkä rannalle. Stena Danica lähtee satamasta kello 9.30.

Frederikshavn ja maisemareitti 

Tanskan puolella satamassa ollaan kello 12.45 eli siinä ei mennyt kuin 3 tuntia ja vartti. Frederikshavn on tanskan pohjoisin satama itärannikolla, vuotta aikaisemminhan tultiin pohjoisrannikolla Hirtshalsin satamaan Norjasta päin. Tarkoitus on illalla olla perillä Erikin luona, joten meillä on runsaasti aikaa valita pidempi maisemareitti länsirannikon kautta. Matkaa olisi suorinta tietä vain parisataa kilometriä. Ensiksi ajellaan lounaaseen kohti Aalborgia hyvän sään vallitessa ja sen jälkeen lähdetään länttä kohti suunnitelman mukaisesti pikkuteitä kurvaillen. Etelän suunnalla näyttää taivas kovin tummalta eli siellä sataa rankasti. Matka länsirannikon suuntaan sujuu mukavasti ja kuivana maisemia katsellen, mutta sitten kun ruvetaan ottamaan uutta kurssia kohti lopullista päämäärää, se sadealue tulee vääjäämättä vastaan. Mutta ei siinä mittään, sateen sattuessa ajetaan sateessa ja ei tässä olla sokerista, joten se kestetään kyllä. Sateita onkin tanskanmaalla tullut jo kolmisen viikkoa ja puinnit ovat vasta aivan alkutekijöissään. Poutapäiviä ei ole ollut, viljapellot olisivat jo puintikunnossa. Perillä  Erik Raagaard Nielsenin luona ollaan illansuussa, isäntä itse on hakemassa lentokentältä Paulaa, nimittäin tämä toinen Loimaalainen Texel kasvattaja; Paula Kiiski halusi myöskin mukaan tanskanmaalle ostosmatkalle. Moottoripyörän selkään kanssani hän ei kuitenkaan suostunut tulemaan !? On kuulemma niin kiireinen, että hänen pitää hoitaa tämäntapaiset liikematkat lentoteitse ! Sitten kun isäntä ja loput Suomen valtuuskunnasta on paikalla, saamme ruokaa ja sen jälkeen tutustutaan Erikin katraaseen.

Texel katselmuspäivä 

Lauantain ohjelmassa on sitten tutustuminen kolmen muun lähialueen Texel jalostajan katraisiin. Kaikilta näiltäkin tiloilta on ollut jo vientiä Ruotsiin. Erik toimii tietysti autonkuljettajanamme ja paikallisena oppaana. Ensimmäinen kohde aamupäivällä on John Engsig. Päätyö hänellä on Tanskan maatalousverohallinnossa, jonkinsorttinen pomomies sillä sektorilla. Uuhia hänellä, kuten kaikilla näillä muillakin tiloilla on noin kolmisenkymmentä. Peltoviljelyä hänellä on harrastelijaviljelijäksi kohtuullisen paljon, 50 ha. Olemme ostamassa sekä uuhia että pässejä, joten John on ottanut myytävät uuhensa valmiiksi sisätiloihin, pässit käymme katsomassa laitumilla. Katsomme eläimet ja samalla teemme muistiinpanoja, lopuksi pyydämme ja saamme sukutodistukset ja hintatiedot eläimistä, jotka meitä kiinnostavat. Vielä täytyy kuitenkin juoda kahvit, mutta kauppoja ei vielä tehdä, katsotaan ensin muutkin paikat.

Seuraava paikka iltapäivän puollella on Hammelin paikallisen pankin pankinjohtaja Vagn Frandsen ! Hänelläkin on tietysti Texel jalostuskatras ja pieni maatila kaupungin pääkadun päässä. Tiilitaloista ei oikein meinannut saada selvää kumpi on läävä ja kumpi asuinrakennus, niin uudehkoilta ja hyväkuntoisilta molemmat vaikuttivat. Harvoin olen nähnyt lampolaa, joka muistuttaa asuinrakennusta näin paljon. Pankinjohtajan lampaat olivat kaikki ulkona, pässit katsottiin laitumella mutta uuhet ajettiin lampolaan sisälle lähempää tarkastelua varten. Pässien valikoiminen oli aika hankalaa kun niitä oli niin suuri joukko siinä pellolla irrallaan. Muistiinpanoja kuitenkin taas tehtiin sen mikä ehdittiin. Lopuksi taas sisälle kahville, jota odotellessa pankinjohtaja tarjosi meille muutaman lasillisen Gammel Dansk katkeroa, siis väkijuomaa. Paula tuli hyvälle tuulelle jo ensimmäisen lasillisen jälkeen, mutta onneksi emäntä toi pöytään voileipiä, että saatiin vatsaan muutakin kuin kahvia ja katkeroa, eikä tilanne riistäytynyt enempää käsistä ! Kauppoja ei kosteasta voitelusta huolimatta kuitenkaan heti tehty, koska yksi paikka on vielä katsomatta.

Ehtoon esillä saavutaan paluumatkalla kolmanteen paikkaan, Ruben Christensen on aivan Erikin lähinaapuri ja ammatiltaan hän on sähkömies. Isäntä on parast´aikaa kerimässä uuhia, joten ne nähdään siinä lampolan nurkassa heti ja pässit katsotaan laitumen puolelta. Kynät taas savuamaan ja muistiinpanoja tekemään. Lopuksi taas kahvit, mutta sitä ennen tämän talon isäntä tarjoaa aperitiiviksi omien mieltymystensä mukaisesti meille tölkilliset paikallista olutta !  Rankkaa on pässien valkkaaminen Tanskanmaalla, maksalle !

Illalla Erikin luona sitten saadaan päivän ensimmäinen ateria, mikä vaihteeksi jo maistuukin viinin kera. Illan päätteeksi käymme Paulan kanssa läpi päivän antia ja mietimme mitä olemme ostamassa. Karanteenien takia on selvempää että ostamme eläimiä korkeintaan kahdelta eri tilalta, koska ei ole järkeä ostaa joka tilalta ja perustaa kaikkiin erillinen karanteeni. Ostamme tällä kertaa sieltä ensimmäisestä käyntipaikasta John Ensigiltä ja Erikiltä. Paula ostaa Johnilta uuhi-ja pässikaritsan, minä 1,5 v uuhen ja 2,5 v pässin. Erikiltä ostamme molemmat uuhi-ja pässikaritsan ja minulle tulee lisäksi 1,5 v pässi. Eli yhteensä 9 eläintä; 4 uuhta ja 5 pässiä.

Paluumatka 

Sunnuntai-aamuna aikaisin Erik vie Paulan Århusin lentokentälle, me Hannu-pojan kanssa jäämme vielä ”vetelemään hirsiä” joksikin aikaa. Mutta kello yhdeksän paikkeilla mekin rupeamme tekemään lähtöä. Maisemia tietysti pitää katsella, joten suuntamme aivan päinvastaiseen suuntaan missä koti on eli suoraan länsirannikolle Silkeborgin ja Herningin kautta Ringköpingiin. Sieltä sitten ajelemme Atlantin rannalla hiekkasärkkien välissä suoraan etelään, Saksan suuntaan. Välillä pysähdymme liottamaan varpaita Atlantin aaltoihin.

Lähes Esbjergiin asti mennään ja sitten otetaan kurssi itään, kotia kohti. E20 moottoritietä paahdetaan Ruotsiin asti. Ensin Kolding, Pikku Beltin siltaa pitkin Fyn saarelle Odensen kautta Ison Beltin sillalle. Säätila on ollut tähän asti mitä mainioin, mutta nyt Kööpenhaminan lähestyessä näyttää siltä, että siellä on täysi rähinä päällä eli ukkoskuuro riehuu juuttien pääkaupungissa. Ei tekisi mieli taas kastua, joten sateen alkaessa pysähdyn yhteen kaupungin lyhyeen alitustunneliin moottoritien liittymän ramppiin, betoniseinän suojiin, josta meitä ei takaapäin edes huomaa.  Periaatteessa siihen ei ehkä saisi pysähtyä, mutta paikka oli mitä turvallisin ja kuiva. Tunnelin molemmat päät olivat näkyvissä, joten siinä saattoi seurata tilanteen kehitystä. Puolisen tuntia pauke kesti ja sitten tilanne rauhoittui ja jatkettiin matkaa Öresundin sillalle ja sillan toisessa päässä ollaankin sitten jo Ruotsin puolella Malmössa. Säätila muuttui dramaattisesti poutaisempaan suuntaan, puimurit olivat täydessä työn touhussa pelloilla eikä sateesta ollut mitään tietoa. Sitten ruvetaan taas suunnistamaan samaan yöpymispaikkaan kuin vuotta aikaisemminkin eli Etelä-Ruotsin Skånessa on Hörby niminen kylä, jossa asuu ystävämme lammastalouskonsulentti Mie Meiner, jonka toiminimi Mies Lammservice on jo monien tuntema Suomessakin.

Taivalta kertyy noin 600km ja alkuillasta ollaan perillä ja isäntäväki on pystyttämässä kasvihuonelampolaa. Lattia on jo valmiina sementistä tehtynä, kasvihuonekaaretkin alkavat olla paikoillaan. Seuraavaksi muovi päälle ja se on siinä ! Illalla vaihdetaan vuoden kuulumiset, syödään ja katsellaan samalla yleisurheilun MM-kisoja Helsingistä. Ruotsalaisilla näyttää menevän pelottavan hyvin, Kluftin tyttökin on varsinainen Elmo, voittaa kaikki lajit ! Mie on mukamas kovin pahoillaan suomalaisten kisaisäntien pärjäämättömyyden johdosta, taitaa mokoma kuitenkin olla hyvillään, mistäs noista ruottalaisista tietää !

Keskiruotsia ylöspäin

Aamulla lähdetään jatkamaan matkaa ja tällä kertaa mennään Keski-Ruotsia pitkin ylöspäin. Hörbyn jälkeen otamme käyttöön tien n:o 23, jota ajamme Växjöön asti. Tie on juuri sopivan tuntuista asfalttitietä motoristille, ei liian suoraa ja autoilijoita on sopivan harvassa hidasteina. Maisemathan ei Ruotsin puolella yleensäkään ole mitenkään kummallisia, mutta tällä kertaa vähintään noin sadan kilometrin matkalla oli näkyvissä ne alkutalven 2005 myrskytuhot. Silloinhan myrsky tuli Tanskasta päin ja kulki halki koko Etelä-Ruotsin Latvian suuntaan. Surullista maisemaa; kaatuneita ja katkenneita puita, osa juuresta, osa puolivälistä, ihan kuin pommituksen jäljiltä.

 Välillä tulivat mieleen tv-dokumentit toisesta maailmansodasta ja tuntemattomasta sotilaasta, näkymät olivat hyvin samankaltaisia. Paikoin tieltäkin näkyvissä oli kymmeniä ellei satoja hehtaareja täysin nurin menneitä metsiköitä. Raivaustyöt olivat täydessä käynnissä vieläkin, motoja korjaamassa puuta talteen. Varmaankin aika hankalaa työskennellä kaiken tuon sekamelskan keskellä. Paljon oli jo korjattu puuta talteen, valtavia puupinoja näkyi siellä täällä varastoalueilla ja kastelulaitteet koettivat pitää puutavaran tuoreena, samalla pinot kuitenkin olivat kastelun seurauksena muuttuneet lähes mustiksi.

Puita oli vielä valtavasti korjaamatta aivan tien vieressäkin ja varmaa on, ettei niitä kaikkia saada koskaan korjattua pois ennen kuin ne ovat pilalla. Näihin tuhoihin verrattuna meidän pienet trombit tuntuvat aivan mitättömiltä. Växjö oli siis suurin piirtein myrskyalueen puolivälissä ja sieltä jatketaan tietä n:o 30, joka ennen Jönköpingiä yhtyy E4-moottoritiehen. Vättern, tuo pitkä, Ruotsin toiseksi suurin järvi aukeaa vierelle Huskvarnasta alkaen.

Tätä päätietähän pääsisi Tukholmaan asti, mutta maisematiet aina kiinnostaa enemmän, joten seurataan nyt pienempiä teitä järven vierellä niin pitkälle pohjoiseen päin kuin mahdollista, järvihän on yli 130 km pitkä.

Vähän ennen Gränna nimistä paikkaa käännytään moottoritieltä pois. Grännahan on polkagrisstaden eli siinä pikkukaupungin pääkadun varrella on tusinan verran pieniä tehtaita, jossa tehdään polkka- eli pipapminttukarkkeja. Niissä pääsee katsomaan miten karkit syntyy ja täältä oli helppo hommata tuliaisia kotiin.

Pääkatu oli mukulakiveä ja rakennukset historiaa huokuvia. Tästäkään paikasta ei ollut allekirjoitteneella mitään tietoa aikaisemmin, aina on tullut hurautettua ohi tuolla ylempänä kulkevaa valtatietä pitkin. Pysähdyksen jälkeen matka jatkui ja heti oikealla puolen ylhäällä näkyi Brahehus, Pietari Brahen v. 1638 alkaen rakennuttaman linnan rauniot, jotka ovat ylhäällä rinteessä, aivan moottoritien vieressä.

Motala on seuraava suurempi kaupunki ja lopulta Askersund on järven pohjoispäässä. Päivä on ollut aurinkoinen ja maatalouskoneita on liikekannalla; pelloilla puimurit ja paalikoneet korjaavat satoa ja teillä traktorit kuljettavat kuormia kotiinpäin. Tämän päivän taival on ollut miellyttävä kokemus ja Ruotsi avautui hiukan uudella tavalla. Tähän asti se on ollut vain välttämätön paha, jonka läpi vain ajetaan äkkiä Norjaan tai Tanskaan.

 Sitten liitytään tiehen, jota pitkin menomatkallakin kuljettiin, eli Örebro, Västerås, Tukholma ja lopulta tuntia ennen laivan lähtöä Kapellskär. Kilometrejä kertyi päivälle vajaat 800. Laiva lähtee klo 21.45 ja Naantalissa ollaan aamusella klo 6.25 joten nukkumaan ei kovin kauaa ehdi koska heti laivaan tullessa joudutaan syömään seisovasta pöydästä ja heti aamusella lähes jo ennen ylösnousua syyään taas ! Nyt en yhtään ihmettele, miksi niin monet ulkomaanliikenteen rekkakuskit ovat kovin ”mahakkaita”.

Paperisota ja tutkimukset 

Nyt tämä oli helpompaa kuin viimeksi, kun sama ruljanssi oli käyty läpi jo vuotta aikaisemmin. Ministeriöstä ja ETT:ltä lähettivät päivitetyt tuontiohjeet. Muutoksia tuontiohjeisiin oli tullut hyvin vähän, ETT:n tuontiohjeisiin oli tullut lisäys, jonka mukaan myyjien piti antaa todistus siitä, ettei seuraavia kiusallisia tauteja ole koskaan katraassa esiintynyt; Caseous lymphadenitis ja Enzoottinen abortti (Chlamydia psittaci). Muuten kaikki samat tutkimukset (paratuberkuloosi, border disease, leptospira hardjo) + rokotukset tehtiin tanskanpäässä kuten vuotta aikaisemminkin sekä tietysti maedi-visna ja scrapie todistukset piti olla. Tulokset menivät sitä mukaa kuin valmistuivat faxilla suoraan ETT:lle. Lisäksi täyteltiin papereita entiseen malliin täällä suomenpäässä. Paperisotaa on selvitetty perusteellisemmin viime vuoden jutussa tuonnista.

Hakumatka 26.- 29.9.2005 

Valmistelut matkalle taas samoin kuin edelliselläkin kerralla, sillä erolla että tällä kertaa saan kaverin eli Paulan mukaan ja mennään kuorma-autolla. Saimme lainaksi Ypäjältä vanhan Man-merkkisen kuorma-auton vm. 1986. Se on hevoskuljetusauto neljälle, jopa viidelle aikuiselle hevoselle, joten 9 lammasta sopii sinne hienosti.

Haemme sen jo pari päivää ennen reissun alkua matkavalmisteluja ajatellen, ensin heitellään reilusti puruja pohjalle. Otamme mukaan väliaitoja sen verran, että niistä saamme rakenneltua koppiin kolme erillistä karsinaa. Tietysti autossa on sähkökäyttöinen hydraulisesti alaskääntyvä perälaita, joka toimii lastausränninä. Mukaan otamme kaiken tarpeellisen; tunkin, avaimia ym työkaluja, jerrykannullisen dieseliä, riimuja, ämpäreitä, vesikanistereita, heinää pikkupaaleissa, paalinarurullan ja puukon.

Näiltä osin auto on valmiina ja lastattuna maanantai-iltana 26.9. kun Paula saapuu Karin saatteleman meille ja käsimatkatavaroita hänellä onkin sen verran runsaasti, että osa niistä pitää sijoittaa auton taka-osaan, jotta itse mahtuisimme hytin puolelle ! Hänen ikäisellään naisella kuulemma kuuluu olla sen verran tarvikkeita aina mukana !? Joopa joo, siinä sateisena ja pimeänä syysiltana sitten ajamme Naantaliin eli mennään taas Finnlinkillä. Laiva lähtee klo 23.00 ja matkalla autokannelta reseptioniin jännäämme saammeko eri hytit vai pääsemmekö yhteismajoitukseen. Käy ilmi, että joudumme eri hytteihin. Sitten vaan iltapalalle ja nukkumaan, sillä seuraavasta päivästä tulee kohtuullisen pitkä.

Perillä Käpellskärissä ollaan aamusella klo 5.30 ja ei muuta ku menoksi. Ensin Tukholman läpi aamuruuhkassa ja sitten vaan suorinta tietä Tanskaan. Lyhin matka olisi Göteborgin kautta laivalla, mutta kuorma-autopiletti olisi maksanut monta sataa euroa. Laina-automme Man on jo parhaat päivänsä nähnyt, sen huomaa aina ylämäen alkaessa. Vaikka Etelä-Ruotsissa ei vuoria olekaan, niin kyllä nämäkin pienet mäet ottavat lujille, osa niistä on tappavan pitkiä ja vauhti putoaa pahimmillaan alle 60 km/t. Tiedossa on siis arveltuakin pidempi päivä, kilometreissä ilmaistuna 1000 ja heti huomenna paluumatka on samanlainen. Ajotyyliä täytyy nyt vaihtaa eli talla pohjaan aina hyvissä ajoin ennen alamäen loppua, jolloin saadaan kunnon alkuvauhti ylämäkeen. Parhaimmillaan mittari näytti hetkellisesti jopa 110. Keskinopeus on noin 75-80 km / t. Polttoainetankkiin mahtuu vain 60 litraa ja löpömittari heiluu laidasta laitaan, joten sihteeri Paulalle on töitä tiedossa. Noin 300 km jälkeen (mieluummin vähän ennen) on aina mentävä tankille. Ohjauspyörän välityksissä on aikalailla löysää, eli rattia saa jonkin verran pyörittää ennen kuin tieto halutusta ajosuunnasta menee pyörille asti, mutta kyllä siihen äkkiä tottuu. Kuorma-autoa olen viimeksi ajanut enemmän armeijassa, jossa olin autokomppaniassa ja sieltä jäi tuliaisena siviiliinkin rekkakortti, jota en ole kuitenkaan montaa kertaa tarvinnut. Joten tutuntuntuinen auto tämä oli kun verrataan sitä niihin puolustusvoimien ajoneuvoihin jotka tulivat intissä tutuiksi, mm venäläinen tykkiveturi Ural, siinä vasta mainio peli; V8 bensakone, kulutus noin 100 ltr / 100 km. No niin, juttu ryöstäytyi taas käsistä.

Siis Tanskaan ollaan menossa, hitaasti mutta varmasti. Matkan varrella ihmetellään myrskytuhoja tämänkin vien varressa ja käydään Paulan kanssa pitkiä maratonkeskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Tanskan puolella hoidetaan tuliaisten hankinta kotiin yhdeltä huoltoasemalta jo menomatkalla, siis olutta, karkkia ja bacardiinia karanteenin pitäjälle.  Perillä Erikin luona ollaan illalla yhdeksän paikkeilla, joten matka kesti noin 15 tuntia. Edellinen hakureissu pösöllä ja hevoskopilla sujui kolmisen tuntia nopeammin.

Ensimmäiseksi saadaan ruokaa ja sen jälkeen lähdetään hakemaan lampaat sieltä toiselta tilalta samantein kyytiin autoon valmiiksi, koska seuraavana aamuna on lähdettävä jo kuudelta ajelemaan takaisinpäin. Erik lähtee mukaan oppaaksi, koska aika vaikeaa olisi löytää perille pimeässä yössä. Johnin luona vaihdetaan kuulumisia ja lastataan lampaat autoon. Takaisin Erikin luo tultaessa kello on lähes kolme, joten mennään kahdeksi tunniksi kauneusunille ja viideltä ylös aamukahville, elukat kyytiin ja taas menoksi vielä pimeään syysaamuun ! Aikataulu tältä osin petti, tarkoitus oli nukkua enemmän, mutta kun Mannilla ei kovempaa pääse, niin ei sitten pääse ! Sama 15 tuntia on varattava paluumatkallekin, jotta ehditään laivaan tuntia ennen lähtöä niin kuin tapana on. Mutta on tässä ennenkin jäänyt yöunet kokonaankin väliin, kuten viimeksi heinäkuussa oltiin Vaimon kanssa järkkäreinä Pappisten lavan tansseissa aamukahteen asti, mentiin kotia kahville ja lähdettiin samantein kolmelta moottoripyörillä naapureiden ja lankomiehen kanssa Vaasaan ja sieltä laivalla Ruotsin kautta Norjaan. Tosin sitten seuraavana yönä makseltiin hiukan univelkoja.

Paluumatka lammaskuorman kanssa sujuu samaan tahtiin kuin tulomatkakin, mitään murheita ei ilmaannu, silloin tällöin pysähdytään kahville ja jaloittelemaan sekä kurkataan miten lampaat jakselee. Niillä ei ole mitään huomautettavaa matkan etenemisen suhteen. Vaikein hetki oli Ruotsin puolella ruokatauon jälkeen, silloin rupesi vähän väsyttämään, joten kahvitauko tuli etuajassa. Olisi pitänyt päästä ruuan jälkeen ruokalepoloille, mutta aikataulu ei sitä tällä kertaa sallinut. Paulasta ei ollut juttukaveriksi muutamaan tuntiin, hän oli ”pilkillä” eli unten mailla vähän väliä. Mutta osasin minä sitä moottoritietä ajaa ilman kartanlukijaakin. Päivä muuttuu taas illaksi ja matka jatkuu Tukholman kautta, saisivat linjata nämä päätiet kulkemaan jostain muualta kuin tästä kylän läpi, liikenne on valtava ja vauhti kova. Mannilla ei meinaa mukana pysyä, autoja menee ohi heittämällä molemmilta puolilta, mutta ei muuta ku kieli keskellä suuta, kyllä se siitä sujuu ja läpi päästään, joten vielä viimeinen puristus ja perillä Kapellskärissä ollaan vähän aikataulusta edelläkin, laiva lähtee klo 21.45.  

Autolle on varattu kansipaikka yläkerrasta eli tällä kertaa ei ainakaan tule lampaille laivassa kuuma, voimme jättää eläinosaston kattoluukut auki. Laivalla on taas samat rutiinit, paitsi että yöllä vielä käydään katsomassa lampaita työvuoronsa päättävän kokin kanssa, hän oli henkilökunnasta viimeisenä hereillä. Siis olihan tietysti joku siellä ohjaamon puolella hereillä. Naantalissa ollaan klo 6.25 ja sitten lähdetään kohti karanteenipaikkaa, joka tällä kertaa on Tervasmäen Karin luona eli siis Paulan poikaystävän tyhjässä läävässä. Siellähän oli lampaita vielä muutama vuosi sitten. Kun mietittiin karanteenipaikkaa jo elokuussa, asia meni äänestykseen. Paulan kanssa äänestimme puolesta ja Kari vastaan eli voitimme äänin 2-1, joten karanteeni järjestetään Metsäkorvessa. No Karihan on semmoinen, että aina se aluksi pistää hanttiin asiasta kuin asiasta, mutta taipuu sitten pikkuhiljaa pehmityksen tuloksena demokratian pelisääntöihin ! Paulalla on kyllä konstinsa ! Perillä ollaan yhdeksän paikkeilla, siirretään lampaat karsinoihinsa ja jutellaan reissusta siinä samalla. Sitten tuliaisten luovutus; sixpäckit kaljaa ja pottu bacardiinia, jotta lampaiden hoito sujuu rattoisammin. Eläinlääkäri saapuu illalla tekemään virallisen maahantulotarkastuksen. Mutta nyt sitten kotiin saunomaan, seuraavana päivänä auton pesu / desinfiointi ja jossain vaiheessa vielä auton palautus omistajalleen. Kuukauden kuluttua lokakuun lopulla lampaat vapautuvat karanteenista ja käymme ne hakemassa omiin katraisiimme ja pässit laitetaan hommiin muutaman päivän kuluessa, normaalin aikataulun mukaisesti. Ja taas, perästä kuuluu.

Tuotostietoja v.2004 tuonnista, keskiarvot koko katraasta.

Yhteenveto

·        tuontipässit eivät ainakaan vaikuttaneet negatiivisesti sikiävyyteen; 2,0 ja 1,7 päinvastoin, sekä uuhilla että ensikoilla karitsoita syntyi rotukeskiarvoihin (1,8 ja 1,2) verrattuna keskimääräistä enemmän. Ensikoilla olisi kyllä parempi ettei näitä kakkosia tulisi. Tosin uuhien sikiävyyteen vaikuttavat muut tekijät enemmän kuin pässi

·        karitsointivaikeuksia ei ollut, avunanto ja kätilöinti entisessä laajuudessaan

·        karitsatuotokset, karitsoiden painot ja kasvut olivat keskivertoa, kasvuind. 100

·        lihaksikkuudeltaan karitsat vastasivat odotuksia, lihaksen paksuus keskimäärin 30 mm ja lihasind. 108

·        rasvan osalta entisiä vähärasvaisempia, keskiarvo 1,28 mm ja ind. 102, teurastamolle menneistä kaikilla rasvaluokka 2

·        lihantuotantoind. keskimäärin 106

·        elävä europ oli välillä U / U- ja ind. 107

·        rakennetta silmämääräisesti arvioiden karitsat menevät oikeaan suuntaan kuten europkin osoittaa, jalkaongelmia ei ollut

·        teurastamolle menneiden luokkakeskiarvo oli U- 2 (huom. parhaat yksilöt menivät siitoskäyttöön sekä uuhi- että pässikaritsoista)

·        35 puoliksi tanskalaista uuhikaritsaa jäi emoiksi ja on nyt astutettu uusilla tuontipojilla