|

Jos
unohdamme historiamme, kohtalonamme on toistaa sitä
Amerikkalaisia vastaan on viimeksi hyökätty 1812 jolloin
Englanti hyökkäsi yhdysvaltojen mantereelle. Sen
jälkeen amerikkalaiset ovat itse olleet mukana
sotien alkujärjestelyissä. Ns. False Flag Operations
Tämän sivun
alalaidassa on lista kaikista amerikan sodista.


-
Ensimmäisessä maailmansodassa
saksalaiset v.1915 upottivat englantilaisen
matkustaja-aluksen MRS Lusitanian, joka oli maailman suurin höyrylaiva,
Titanicin sisaralus.
Saksalaiset väittivät aluksen kuljettaneen sotatarvikkeita yhdysvalloista
englantiin, mutta niiden olemassaolo kiellettiin.

Kuitenkin historiankirjat
sittemmin ovat osoittaneet, että hyvinkin julkisesti laivaan lastattiin
sotatarvikkeita satamassa, saksalaiset yhdysvalloissa sen tietenkin näkivät
ja ilmoittivat kotimaahansa. Saksalaiset ilmoittivat, että laivaa kohdellaan
sotalaivana, koska se kuljettaa sotatarvikkeita, joten ennenkuin se ehti
englantiin, saksalainen sukellusvene upotti sen.

Tämän jälkeen yhdysvallat
liittyi sotatoimiin ympärysvaltojen kanssa, saksaa vastaan.

-
Välillä yksi
tapaus saksasta:
Hitler ja Göring poltatuttivat Saksan
valtiopäivätalon 27.2.1933 itse.
Syntipukiksi löytyi Marinus van der Lubbe, ”henkisesti kehitysvammainen”
nuorimies, joka löytyi läheiseltä kujalta hortoilemassa alastomana. Natsien
show-oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan. Kun
Tsekkoslovakia ja Itävalta oli miehitetty, Puolaan ei haluttu hyökätä ennen
provokaatiota, mutta kun Puola ei hyökännyt, saksalaiset järjestivät
puolalaisten hyökkäyksen ja siitä se lähti…II maailmansota.

-
Japanilaiset hyökkäsivät
7.12.1941 amerikkalaisten provokoimina Pearl Harbouriin ”yllätyksenä” mutta Washingtonissa presidenttiä
myöten asiasta tiedettiin mutta hyökkäyksen sallittiin tapahtuvan jotta USA
pääsee mukaan toiseen maailmansotaan, ennen hyökkäystä vain 16 %
kansalaisista kannatti osallistumista sotaan mutta heti hyökkäyksen jälkeen
miljoona miestä ilmoittautui palvelukseen ja usa pääsi mukaan. Provokaation
suoritti Franklin Roosefelt sulkemalla japanilaisten öljyhanat.



-
Operaatio Ajax;
CIA:n ja MI6 (UK) suorittivat
v.1953 vallankaappauksen Iranissa.
Vaaleilla valittu presidentti Mohammed
Mossadeg kansallisti öljyvarat ja lopetti länsimaisten
öljy-yhtiöiden monopolin Iranin öljyyn. CIA ja MI6 operoivat; lahjontaa,
mielenosoituksia, propagandaa, väärän lipun operaatioita, pommittivat
uskonnollisten johtajien koteja, hyökkäsivät moskeijoihin, tulittivat
konekivääreillä siviilejä, jakoivat valheellisia tietoa lehtisissä ja
laittoivat kaiken Mossadegin ja hänen hallituksen piikkiin. Operaatio oli
menestys ja johtoon saatiin uusi yhdysvalloille ja englannille myötämielinen
johtaja.

Tästäkin on jäänyt
dokumentti jälkipolville:


-
Sikojen lahden operaatio
oli pienen CIA joukon operoima hyökkäys Kuubaan ja
se epäonnistui. Tämän jälkeen CIA ja kumppanit edelleen
halusivat jonkinsorttista ottelua Kuubalaisten kanssa ja v.1961 kehitettiin
suunnitelma Northwoods, jossa
lavastettaisiin Amerikkalaisten laivojen upotukset ja lentokoneiden
pudotukset Kuubalaisten tekemiksi, jolloin voitaisiin lähteä ns. makselemaan
kalavelkoja. Kennedy ei tätä hyväksynyt vaan erotti suunnitelmien
pääarkkitehti Lemnitzerin. Suunnitelma on sitten tullut julkiseksi
asiakirjaksi ja siinä mm suunniteltiin iskuja tehtäväksi Miamiin, Floridaan
ja Washingtoniin ja laitettaisiin syyt terroristien piikkiin.
Asiakirja Northwoods näkyvillä omalla sivullaan.

-
Kennedyn kohtalo oli jo
tuolloin selvä, CIA, FBI, salainen palvelu ym pimeät organisaatiot
raivaisivat Kennedyn pois tieltä
-
Vietnamin sotaan
ei päästy ennen kuin Kennedy 22.11.1963 murhattiin, sillä Kennedy vastusti järjetöntä hyökkäystä Vietnamiin,
lopullinen puuttuminen Vietnamin sotaan lavastettiin myös,
pohjoisvietnamilaisten torpedoveneiden väitettiin tulittaneen USA
hävittäjälaiva Maddoxia 2.8.1964 ja uutinen lähti maailmalle Pearl Harbourista ! ? Myöhemmin samana
päivänä toistakin laivaa vastaan hyökättiin. Yhtään osumaa laivoihin ei
kuitenkaan tullut mutta Kennedyn seuraajaksi tullut Johnson pyytää kansan
hyväksyntää sodalle ja parissa päivässä tehdään yksimielinen päätös
edustajainhuoneessa, jossa sotatoimet Vietnamissa hyväksytään ja esitys
menee senaatissa läpi äänin 82 / 2. Sodassa kuolee 58000 amerikkalaista ja
1,5 -3 miljoonaa Vietnamilaista. Totuus oli että pohjoisvietnamilaiset
torpedoveneet eivät ampuneet laukaustakaan vaikka amerikkalaiset niitä
ampuivat, asia on myöhemmin tullut ilmi monista amerikkalaisista
sotalähteistäkin. Toinen lähde väittää ettei pohjoisvietnamilaisia
torpedoveneitä ollut lainkaan.

Vietnamin sodan
yksi syy oli kauko-idän huumeet.

-
Kuuden päivän sodan (Israel vs. arabit) aikana, 8.6.1967
tapahtui seuraavaa;
USS Liberty oli kansainvälisillä
vesillä, välimerellä suorittamassa elektronista tiedustelua. Laivassa oli
yhdysvaltain lippu salossa. Sen kimppuun hyökkäsi kuitenkin 3 Israelilaista
Mirage taisteluhävittäjää, seuraavaksi 3 Israelilaista pommikonetta
pudottivat pomminsa ja napalmia laivaan, sitten tuli 3 Israelilaista
torpedovenettä ampuen torpedoita ja tulittaen konekivääreillä. Hyökkäys
kesti tuntikausia ja Liberty pyysi koko ajan apua kauempana olevalta
kuudennen laivaston lentotukialukselta, sieltä lähtikin hävittäjiä apuun
mutta presidentti Johnssonin käskystä ne pakotettiin palaamaan takaisin.
Laivaston komentaja soitti valkoiseen taloon varmistaakseen asian, ensin
asian vahvisti puolustusministeri McNamara ja sitten vielä Johnson sanoen;
haluan sen laivan jumalauta menevän pohjaan, onko selvä, komentakaa
lentokoneet takaisin ! ”
I wan´t
that g..damn ship going to the bottom, no help, recall the wings”.

Paikalle ilmaantui kuitenkin
venäläinen ”vakoilulaiva”, jolloin Israelilaiset poistuivat paikalta ja
Liberty linkutti satamaan pahoin vaurioituneena. Asia tuli julki vasta
2000-luvulla kun monet silloin paikalla olleet kertoivat totuuden, samoin
Israelilainen hävittäjälentäjä on kertonut että hän kieltäytyi hyökkäämästä
liittolaisen kimppuun kansainvälisillä aluevesillä mutta sotaoikeudella
uhattuna hän kävi töihin. Eli Johnsson sopi Israelin johtajien kanssa, että
Israelilaiset upottavat Libertyn, tappavat kaikki sotilaat ja Johnsson
tulisi sitten syyttämään Egyptiä ja Yhdysvallat voisi hyökätä sitten sinne.
Henkiinjääneitä Libertyn sotilaita uhattiin kuolemanrangaistuksella mikäli
kertoisivat asiasta. Tässä tapauksessa operaatio ei aivan onnistunut.
-
Irakin hyökättyä Kuwaitiin
2.8.1990 amerikkalaisen mielipide oli 50 / 50 eli fifty fifty mutta kansa
saatiin vihan ja raivon valtaan kun televisioon ja kongressin komitean eteen
ilmestyi 15-vuotias Kuwaitilaistyttö kertomaan kuinka Irakilaiset sotilaat
ottivat lapsia keskoskaapeista ja heittivät ne kylmälle lattialle kuolemaan.
Silminnäkijän henkilöllisyyttä ei voitu turvallisuussyistä julkaista mutta
myöhemmin on käynyt ilmi että tyttö oli Kuwaitin yhdysvaltain
suurlähettilään tytär eikä
tietenkään ollut paikalla Kuwaitissa, vaan perhe oli USA;sa. Tyttö oli
saanut esiintymiskoulutusta maineikkaassa yhdysvaltalaisessa PR-firmassa
nimeltä Hill & Nolton. Esitys olisi ansainnut Oscarin. Isä Bush kertoi samaa satua
televisiossa ja USA pääsi mukaan tähänkin otteluun. Operaatio aavikkomyrsky
voitiin aloittaa. Lisäksi amerikkalaisten satelliittikuvissa näkyi
Irakilaisia tankkeja saudien rajalla noin 1500 kpl
valmiina hyökkäykseen, venäläisten satelliittikuvissa
rajalla oli rauhallista ! Eli Cheney hiukan manipuloi
tiedustelutietoja, Amerikkalaisten kuvia ei kuitenkaan
ole sen koommin näkynyt.




-
Sillä aina Amerikkalaisten
lähdettyä sotaan siitä hyötyvät eniten "rahamiehet" eli kansainväliset
pankkiirit ja Yhdysvaltain sotateollisuus sekä
myöhemmin myös öljyteollisuus
-
-
Ongelmana on se, että
ihmisistä suurin osa haluaa pääsääntöisesti rauhaa eli että sotia ei olisi.
Tämä on ongelma etenkin yhdysvaltojen aseteollisuudelle sillä sehän ei
menesty ilman sotia eikä tuota omistajilleen miljardivoittoja, joten nämä
harmaat taustajoukot järjestelevät asiat niin että sodat saadaan syttymään
vaikkakin siinä yhteydessä jouduttaisiin uhraamaan muutama tuhat ihmishenkeä
omiakin kansalaisia


SODAT ja operatiot,
JOISSA YHDYSVALLAT MUKANA:
-
Iso joukko intiaanisotia
1600 - 1890
-
Yhdysvaltain vapaussota,
Alankomaat, Englanti, Espanja ja Ranska
1775-1783
-
Ranska, Quasi sota
1798-1800
-
Barbaarisodat (orjasodat)
1801-15 Algeria, Libya, Marokko ja Tunisia
-
Englanti 1812-15 (Tämä on
viimeisin sota jolloin yhdysvaltoihin on
hyökätty)
-
Mexico 1846-48
-
Sisällissota 1861-65
-
Korea 1871
-
Espanja 1898
-
Filippiinit 1898-1902
-
Kiina, Boksarikapina
1900-01
-
Mexico 1914-19
-
Haiti 1915-34
-
Ensimmäinen maailmansota
1917-18
-
Toinen
maailmansota 1941-45 (Saksa / Japani)
-
Korea 1950-53
-
Iran 1953, CIA
mukana vallankaappauksessa
-
Libanon 1958
-
Kuuba,
Sikojenlahti 1961
-
Vietnam 1964-73
-
Laos 1964-73
-
Peru 1965
-
Dominikaaninen
tasavalta 1965
-
Quatemala
-
Kuuba
-
Kambodia
1969-70
-
Afganistan
1979-1989, CIA rahoitti ja aseisti kapinallisia
neuvostojoukkoja vastaan
-
Iran 1980
(panttivankiselkkaus, Operation Eagle
Claw)
-
Nigaragua
1980-90
-
Libanon 1983-84
-
Grenada 1983
-
El Salvador
1980-82
-
Palestiina, Beirut 1982-84
-
Libya 1986
-
Irak vs. Iran 1987-88
(Kuwaitin ja öljykuljetusten suojelu sodan
aikana)
-
Panama 1989
-
Bosnia 1992-95
-
Somalia 1992-93
-
Haiti 1994-95
-
Kosovo 1999
-
Irak 1990-91
(Persianlahden sota)
-
Afganistan
-
Irak 2003
-
Liberia 2003
-
Haiti 2004
|